Elektroniikkamaailma

Kaikki on ”digiä”

Digitalisaatio on suhteellisen uusi asia, mutta ilmiö on tänä päivänä joka puolella arjessa mukana. Älylaitteiden yleistyminen vaatii jokaiselta digitaalisen tekniikan hallintaa, sillä se on kaikkialla. Puhelin, auto ja televisio ovat hyviä esimerkkejä asioista, jotka ovat kokeneet suuria muutoksia.

Jokainen muistaa muutamia vuosia sitten tehdyn valtakunnallisten tv-lähetysten digitalisoinnin, joka aiheutti valtavasti hämmennystä ja kysymyksiä. Muutos hyödyttää tänä päivänä jokaista taloutta hyvälaatuisen tv-kuvan ja lisääntyneen kanavatarjonnan muodossa.

Uskomattomia mahdollisuuksia

Taakse jäänyttä elämää ovat myös rahisevat ja häiriöiden täyttämät radiolähetykset, jotka etenkin autoradioissa olivat joskus varsin haasteellisia. Teknologia on korjannut kyseiset ongelmat. Tänä päivänä voikin nauttia lähes häiriöttömästä, korkeatasoisesta signaalista, ajeleepa sitten missä päin maata tahansa.

Katsottavaa tablettilaitteilta

Digitalisaatio on avannut aivan valtavasti uusia mahdollisuuksia viestinnän alalla. Sanomalehden voi lukea tietokoneelta tai mobiiliversiona älypuhelimelta. Televisio-ohjelmia voi katsella koska tahansa kanavien tarjoamista suoratoistopalveluista. Käyttäjä voi katsoa lähetyksiä reaaliaikaisesti, joten televisiotakaan ei välttämättä enää tarvita.

Elokuvia ja muuta ohjelmaa löytyy valtavia määriä netistä. Vuosien aikana on ollut tapauksia, että uusi leffa on tarjolla netissä jo ennen sen julkaisua.

Julkinen sektori hyödyntää digitalisaatiota

Terveyskeskukseenkin varaa ajan nykyään internetin kautta. Kaikki yksityishenkilön terveyttä koskevat tiedot tallennetaan digitaalisessa muodossa tietokantaan. Ne ovat saatavilla tarvittaessa nopeasti esille, jos potilas menee esimerkiksi vastaanotolle toiseen kaupunkiin.

Myös muut kuntien tarjoamat palvelut ovat muuttumassa digitaalisiksi. Esimerkiksi Keravan kaupungin rakennusluvista yli puolet saapui vuonna 2015 Lupapiste-palvelualustan kautta. Kirjastopalveluthan ovat jo jonkin aikaa olleet digitalisoituja. Niiden avulla voi selaimella tarkistaa, mistä löytää etsityn teoksen.

Viestintä sosiaalisessa mediassa

Ystäviin voi olla yhteydessä vuorokauden ympäri. Käyttäjä voi jakaa kuvia, musiikkia ja muita tiedostoja vain napin painalluksella. Sosiaalinen media alkaa olla jo kaikille tarpeellinen kanava. Enää ole merkitystä, missä päin maailmaa ystäväsi ovat. Heihin voi olla yhteydessä reaaliajassa erilaisten kanavien välityksellä.

Automatisaatio lisääntyy

Monet entisajan tutut toiminnot ovat katoamassa. Pankkiasiointi siirtyy yhä enemmän verkkoon, sillä perinteiset kivijalkakonttorit alkavat olla historiaa.

Teollisuudessa ja tuotannossa digitalisaatio näkyy myös käytännön toiminnoissa. Automatisaation kehitys jatkuu huimaa vauhtia. Se mahdollistaa yhä tarkemmat työtavat, hävikin minimoinnin ja tuotannon eri vaiheiden reaaliaikaisen kontrollin.

Raportointi ja tiedonsiirto tuotannon, markkinoinnin ja myynnin välillä tapahtuu verkossa, mikä mahdollistaa sen, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Tällä tavalla logistiikalla on erinomaiset toimintamahdollisuudet. Kalliita, pääomaa sitovia varastoja ei enää entisessä määrin tarvita, koska tuotantoa voidaan ohjata kulloinkin kysyttyyn suuntaan.

Taloudellista hyötyä digitalisaatiosta

Liiketoiminnassa digitalisaatio on tänä päivänä keskiössä. Suomalaiset firmat ovat vasta heräämässä tähän todellisuuteen. Tutkimusten mukaan yritykset, jotka hyödyntävät digitaalisia mahdollisuuksia toiminnassaan, tekevät keskimääräisesti parempaa tulosta kuin yhtiöt, jotka eivät vielä ole huomanneet panostaa tähän.

Internet-pohjainen liiketoiminta leviää ja kasvaa huimaa vauhtia. Kodinkoneita, puhelimia ja televisioita voi valita vapaasti sadoista verkkokaupoista lähes mistä päin maailmaa tahansa. Vaatteet, autojen varaosat ja puutarhatarvikkeet löytyvät nykyään tuhansilta sivustoilta. Niitä voi selailla mukavasti kotisohvalla istuen. Digitalisaatio on mahdollistanut sen, ettei kaupassa tarvitse enää jonottaa.

Ostoksia kansainvälisesti

Jos on esimerkiksi kiinnostunut kalastamisesta ja haluaa etsiä siihen liittyviä erilaisia tarvikkeita, voi tilata niitä esimerkiksi Yhdysvalloissa toimivasta nettikaupasta. Ostos onnistuu sivustoja selaamalla ja klikkaamalla valitun tuotteen ostoskoriin.

Tuotteen voi maksaa verkkopankin kautta tai maksukorttien avulla. Tilattu tavara saapuu nopeasti perille kotiin tai lähimpään palvelupisteeseen valitusta tavasta riippuen. Tiedostava kuluttaja voi tehdä tällä tavoin todella edullisia kauppoja.

Verkon kautta maksaminen ja palveluiden ostaminen tuo ostosmahdollisuuksien lisäksi mahdollisuuksia myös laajaan viihdetarjontaan. Haluaa sitten vuokrata leffan tai pelata uusimmilla nettikasinoilla, on tämä mahdollisuus tarjolla vain muutaman klikkauksen päässä.

Digitalisaation myötä asiakkaista myös kerätään tietoa uskomattomia määriä. Selainten hakukoneet rekisteröivät, millä sivustoilla kävijä on vieraillut. Tällä tavalla tallennetulla tiedolla ne ohjaavat kohdistettua mainontaa käyttäjille.

Privacy Policy